tiistai 17. toukokuuta 2011

Pennut 5 viikkoa


Pennut täyttivät eilen 5 viikkoa ja saivat sen kunniaksi kynsien hoidon, punnituksen ja vielä palkaksi hyvän makuista matolääkettä. Lapset eivät olleet minun kanssa samaa mieltä että palkka olisi ollut hyvää.




Mutta uusi lelu jonka Ulla,Mikko ja Emppu toi osottutui todella mukavaksi. Parhaillaan samassa lelussa on ollut viisi pentua kiinni.




Tähän on todella mukava iskeä naskalihampaat! No mielummin siihen kun minun paljaissiin varpaisiin.

Maria poikkesi lasten kanssa katsomassa pentuja. Ja tietysti täytyi ikuistaa pentuja Miron ja Miian kanssa.

Mia ja sininen uros.



Miro,vaalean sininen ja oranssi uros.




Kaikki urospennut, Miro ja Mia.

tiistai 3. toukokuuta 2011

3 viikkoa tuli täyteen eilen



Pennut muuttivat pois minun makuhuoneesta, olohuoneeseen ja pääsivät samalla isompaan pentuaitaukseen. Opiskelellaan kovaa vauhtia miltä maistuu jauheliha,kermaviili ja Royal Canin startteri.




En aina ole ihan varma kuka sotkee eniten mutta ruokaa tuntuu olevan joka paikassa ruoka-aikaan. Onneksi Nita hoitaa siivomis puolen mielellään.
Ruokakupeissa voi harrastaa kävelyä tai painimista tai vähintään siihen täytyy upottaa etutassut.


Vielä pentulaatikkossa istuu ihan ilolla kun hampaat ei ole kokonaan puhjennut. Vielä ei satu kun kakarat koittavat purra.